Lyhyt katsaus sosiaalisen median historiaan ja kehitykseen

Sosiaalinen aikakausi tarjoaa uusia somekanavia jatkuvasti, usein huimaa vauhtia. Harva taitaa muistaa mistä kaikki alkoi. Historiasta kiinnostuneena päätin tehdä pikatutkimuksen sosiaalisen median historiaan. Nostan esille tunnetuimmat ja suostuimmat kanavat. Vuonna 2003 LinkedIn lanseerattiin. Seuraavana vuonna (2004) Mark Zuckenberg perusti Facebookin muutaman Harwardin yliopistossa opiskelevan ystävänsä kanssa. Alussa FB oli yliopistossa opiskelevien käytössä. Vuonna 2006 Facebook avattiin kaikille…

80.000 kiitosta

Olen kirjoittanut tätä asiantuntijablogia 1.5 vuotta. Blogiani luetaan 128:ssa maassa. Ihana yllätys! Olen jakanut blogikirjoituksiani eniten Twitteriin mutta myös useasti LinkedIniin. Vastaanotto on ollut mahtava – enemmän kuin osasin odottaa. Yksi haaveistani on toteutunut. Selvästi on tarvetta sosiaalisen median, viestinnän, sosiaalisen markkinoinnin sekä yritys- ja johtajajaviestinnän vinkeille ja oppaille. Blogini lukijamäärä oli alussa 1500-2000 kuukaudessa. Nyt kuukausittainen lukijamäärä on…

TwitterChatin ABC – edelläkävijän opas

Olen seurannut erilaisia TwitterChatteja reilun vuoden ajan. TwitterChat on yhteisökeskustelua, vinkkien jakamista ja ajatustenvaihtoa. TwitterChat sopii niin yrityksille (vuorovaikutus asiakkaiden kanssa), järjestöille (vuorovaikutus jäsenien kanssa), poliitikoille (vuorovaikutus kansan kanssa), museoille (vuorovaikutus kävijoiden kanssa) jne. Jotta näkisimme tulevaisuudessa runsaasti TwitterChatteja suomeksi, ajattelin raapustaa lyhyen oppaan siitä, mitä muun muassa kannattaa ottaa huomioon TwitterChatin suunnittelussa ja toteutuksessa. TWITTERCHAT ABC Valitse…

Mistä on aidot some-keskustelut tehty?

Luin Kerry Buttersin upean kirjoituksen. Tässä kirjoituksen kooste suomeksi: Sosiaalisen median kanavat tarjoavat monia mahdollisuuksia merkityksellisten ja aitojen suhteiden luomiseen seuraajiesi ja brändilähettiläidesi kanssa. Kun jaat organisaatiosi blogikirjoituksia ja videoita organisaatiosi positiivisesta ja läpinäkyvästä toiminnasta sekä hyvistä arvoista, näytät seuraajille ja brändilähettiläille heidän kaipaamaansa inhimillistä organisaatiokuvaa. Se on sosiaalisen aikakauden a ja o. Jos olet vanhanaikaisesti vain kasvoton brändi, et…

Miten lisäät interaktiivisuutta sosiaalisen median kanaviisi?

On monia eri tapoja saada seuraajia sosiaalisen median kanaviin ja lisätä interaktiivisuutta. Itselläni tulee mieleen muun muassa nämä: Interaktiivisuus (vuorovaikutteinen viestintä) kasvaa, kun aloitat itse keskusteluja, kommentoit muiden sosiaalisessa mediassa jakamaa sisältöä ja kiität esimerkiksi seuraamisesta, twiitin jaosta, LinkedIn kirjoituksen tykkäämisestä tai Instagramissa jaetun kuvan huomioimisesta. Kohtele seuraajiasi kuin parasta ystävääsi. Ole ystävällinen, avulias ja positiivinen. Ajattele #H2H.…

Twitterin jatkokurssi

Lue ensin peruskurssini, jos olet ihan uusi Twitterissä. Jatka sitten tällä jatkokurssilla ja uit kuin kala Twitterin valtameressä 🙂 MIETI MITÄ HALUAT JAKAA (TWIITATA) JA LÖYTÄÄ (TWIITTEJÄ) Kun tiedät mitä haluat jakaa ja mitä haluat löytää, voit rakentaa oman verkostosi. Twitterissä on yli 645 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää, joten kannattaa seurata vain henkilöitä ja yritystilejä, joista olet aidosti kiinnostunut.…

Twitter-strategia

Saadaksesi lisää kävijöitä verkkosivuillesi, kannattaa olla aktiivinen eri kanavissa. Twitter on yksi parhaista kanavista tällä hetkellä, oli sitten kyse asiakaspalvelusta, tiedottamisesta, tuotetiedon jakamisesta, verkostoitumisesta tai vaikka somemarkkinoinnista. Rakenna Twitter-verkostoasi jatkuvasti. Mitä enemmän sinulla on haluamiasi seuraajia (kuuntelijoita ja keskustelijoita), sen paremmin viestisi saavuttavat ihmiset ja organisaatiot. Panosta strategiaan, suunnitteluun mutta myös ad hoc -toimintaan. Ole kuulolla,…

Twitter-työkalu: ManageFlitter

Aiemmin olen kertonut muun muassa mitä Twitterillä voi tehdä ja saavuttaa ja miten aloitat Twitterin käytön. Tutustu näihin vinkkeihin ja pikaoppaisiin, jos et vielä tunne Twitterin monia mahdollisuuksia. Törmäsin nyt Twitter-työkaluun, joka mahdollistaa nopeamman ja osuvamman twiittauksen. Tutustu työkaluun ja nosta Twitter-käyttösi ja -taitosi seuraavalle tasolle. Työkalun nimi on ManageFlitter. Löydät sen tästä. MITÄS TÄLLÄ TYÖKALULLA VOI SITTEN…

Somemarkkinoinnin monet kasvot

Markkinointitapoja on monia. Ajantasalla olevat markkinoinnin ammattilaiset katsovat joka suuntaan, etsivät erilaisia keinoja, kokeilevat rohkeasti uusia mahdollisuuksia ja saavat viestinsä perille, oli sitten kyse B2B tai B2C (joita kutsutaan nyt H2H-nimellä) tuotteesta tai palvelusta, TV-, digi-, radio- tai Pinterestmainonnasta. Markkinoinnin tärkeimmät tavoitteet ovat edelleen asiakkaan auttaminen ja palveleminen, myynnin edistäminen ja yritysmielikuvan jatkuva parantaminen. Sosiaalinen media…