Viestinnässä on tärkeää tavoittaa kohderyhmän kiinnostus, oli sitten kyse yrityksen sisäisestä viestinnästä henkilökunnalle tai ulkoisesta viestinnästä asiakkaille ja sidosryhmille.
Se, miten viestitetään, on yhtä tärkeää kuin se, mitä viestitetään. Kirjallinen viestintä ei aina riitä, kun tavoitteena on saavuttaa mahdollisimman suuri huomioarvo. Siksi kannattaa hyödyntää myös visuaalista viestintää. Visuaalisuus herättää tunteita. Tunteiden herättäminen taas johtaa usein viestin sisällön parempaan vastaanottamiseen.
Tilastot kertovat:
- Visuaaliset ohjeet auttavat ihmisiä 323% paremmin, kuin pelkkä teksti.
- Me ihmiset muistamme kolmen päivän kuluttua vain 10% kuulemastamme asiasta. Jos viestissä on hyödynnetty visuaalisuutta, muistamme jopa 65%.
- Aivomme ymmärtävät visuaalisuutta nopeammin kuin sanoja ja tekstiä.
- Tutkimusten mukaan kannattaa hyödyntää erilaisia kuvia ja grafikkaa, kun haluat herättää kohderyhmän kiinnostuksen.
Jos esimerkiksi tavoitteena on saada ihmiset haaveilemaan ja unelmoimaan, voisi alla oleva kuva olla toimiva visuaalinen aloitus esityksellesi.
(Kuvaan voisi myös lisätä tekstiä, joka liittyy esityksen sisältöön.)
Kutsukortti juhlaan voisi olla esimerkiksi tällainen. Keltainen ja kirkkaasti loistava auringonkukka herättää useimmissa ilon ja innostuksen tunteen. Se jos mikä on sopiva tunne kutsussa.
Harkittu visuaalinen ilme vahvistaa viestiä ja lisää viestin mielenkiintoa.