2 vuotta yrittäjänä

Niin se aika rientää huimaa vauhtia. Olen toiminut yrittäjänä 2 vuotta.

Ensimmäinen vuosi oli täynnä iloa, innostusta, yllätyksiä, rohkeita päätöksiä, oppimista, naurua, kovaa duunia ja joskus pientä hämmästystäkin.

Toinen vuosi on ollut täynnä iloa, innostusta, yllätyksiä, rohkeita päätöksiä, oppimista, naurua, upeita uusia asiakkaita, kovaa duunia sekä ensimmäisen tietokirjani kirjoittaminen ja julkaiseminen.

Suosittelen yrittäjyyden aloittamista lämpimästi jokaiselle, joka haaveilee uudesta työelämästä ja omien unelmien toteuttamisesta sekä niille, jotka eivät viihdy nykyisessä työssään tai ovat työttömiä. Sekoita aimo annos rohkeutta suureen annokseen positiivisuutta, uskoa ja sinnikyyttä. Sillä pärjää pitkälle. Älä lannistu haasteista, koska ne ovat osa elämää. Yrittäjänä pääset toteuttamaan kaiken, mistä olet haaveillut.

Yrittäjyys ei aina edes aiheuta suuria kuluja. Olen toiminut kaksi vuotta ilman suoria markkinointikuluja. Kaikki yhteydenotot (valmennukset, sparraukset, koulutukset ja esiintymiset tapahtumissa) ovat tulleet sosiaalisen median aktiivisuuteni, vuorovaikutukseni, asiakkaiden suosittelujen, verkostoni kannustuksen ja bloggaukseni ansiosta.

Toki uskon markkinoinnin asiantuntijana muuhunkin kuin sosiaaliseen markkinointiin. Voi hyvinkin olla, että tulevaisuudessa testaan minkälainen maksettu digimarkkinointi on aidosti hyödyksi.

Ryhdy bloggaamaan – jokaisella on jotain mistä voi kirjoittaa ja jakaa vinkkejä muille! Tai ryhdy vloggaamaan – kerro tarinasi, vinkkisi ja viestisi videon voimin!

Verkostoidu ja ole aktiivinen verkostoissasi – verkostossa on valtava voima ja ilo!

Tutustu sosiaaliseen mediaan – somen avulla voit antaa ja saada todella paljon. Päätä kanavasi ja opi niiden hyödyntäminen opiskelemalla, tekemällä ja testaamalla.

Ole rohkea, positiviinen ja innostunut!

Lämmin kiitos asiakkailleni, kannustajilleni, blogini lukijoille sekä Twitter-, Instagram-, Pinterest- ja LinkedIn-verkostolleni. 

Blue Christmas Wave

2 thoughts on “2 vuotta yrittäjänä

Comments are closed.