Kaikki rakastavat visuaalista sisältöä!

Varmista, että oma some-sisältösi erottuu postitiivisesti muiden sisällöstä, koska ihmisiä on nykyään sosiaalisen median kanavissa valtava määrä. Kilpailu huomiosta tiukkenee päivä päivältä.

“Kaikki” rakastavat visuaalista sisältöä! Postaus kuvan tai videon kera houkuttelee ihmisiä pysähtymään postauksesi kohdalle ja aktivoitumaan 3-6 kertaa tekstipostausta useammin. Uusimmat sosiaalisen median kanavat, eli appsit Instagram ja Snapchat ovat syntyneet kuvallisen viestinnän suosion vuoksi.

Toki tarvitsemme myös muunlaista sisältöä, esimerkiksi kirjoitettuja mainoksia, bloggauksia ja postauksia, koska niin kuin sometuttavani Tuomo mainitsi, myös sokeille ihmisille tulee tuottaa sisältöä. Tuomo on täysin oikeassa.

Dataähky ympäröi meitä jokaisessa somekanavassa. Samalla ihmiset toivovat nopeaa tiedonsaantia. Tutkimukset kertovat, että ihmiset voivat prosessoida visuaalista sisältöä jopa 60.000 kertaa tekstiä nopeammin! Jos et hyödynnä tätä tutkimustietoa, et menesty niin hyvin kuin voisit.

Toinen mielenkiintoinen tutkimustulos kertoo, että muistamme vain 20% lukemastamme tekstistä, mutta näkemästämme visuaalisesta sisällöstä muistamme jopa 80%!  

muistamme paremmin visuaalisen sisällön.jpg

Visuaalisen sisällön suunnitteluun ei aina tarvita graafikoita ja kuvamestareita. Toki nämä upeat ammattilaiset tekevät mahtavaa työtä ja kannattaakin palkata sellainen, jos ei kokopäiväisesti niin esimerkiksi freelancer pohjalta. Lisäksi kannattaa opetella yksi tai kaksi helppoa työkalua itse, koska kuvallisen viestinnän tarve lisääntyy ja pieni visuaalinen osaaminen ei ole ollenkaan pahitteeksi – päinvastoin.

Käytän itse Photoshop-ohjelmaa. Valokuvani ovat joko omia tai ostettuja. Suosittelen esimerkiksi iStockia, josta löydät fiksuun hintaan kuvia, kuvituksia ja videoita.

Joskus on kiva testata jotain uutta työkalua. Kannattaa tutustua esimerkiksi näihin editointityökaluihin:

Pablo

Kun nopeus on valttia, testaa Pabloa. Se on uusi, helppokäyttöinen työkalu Bufferilta. Se on ilmainen.

Testasin. Valitsin kuvan (kuvapankissa on 50.000 erilaista kuvaa!) , muokkasin tekstiä ja viimeiseksi voi valita minkä somekanavan kuvakoon mukaan haluaa valmiin kuvan. Testi kesti 1,5 minuuttia. Tämä on todella nopea ja hauska kuvatyökalu!

Pablo vaikuttaa hauskalta

PicMonkey

All-in-one kuvaeditori PicMonkey on ilmanen ensimmäiset 7 päivää. Voit editoida omaa kuvaa, suunnitella kuvan tai tehdä kuvakollaaseja. Hintakaan ei päätä huomaa – kuukausimaksu on 2.75 – 5.99 €.

Kuvan koon muokkauksen ja kroppauksen lisäksi voit valita kuvatehosteita ja kehyksiä kuvillesi.

 

Canva

Upeita kuvia voi tehdä nopeasti myös Canvalla. Työkalussa sanotaan olevan yli miljoona kuvaa, joten jokaiselle löytyy varmasti jotain sopivaa 🙂

Canva vaikuttaa hyvältä.jpg

Tein testikuvan ja jaoin se kokeeksi Facebookiin. Kaikki toimii nopeasti ja aika näppärästi. Testi vei minulta 3 minuuttia. En kuitenkaan siinä ajassa löytänyt ihan kaikkea testattavaa. Canva on siis hieman hitaampi kuin Pablo, mutta sisältää samalla enemmän vaihtoehtoja. Se mikä pisti silmään Canvan somejaossa, on kuvan alateksti, jossa näkyy kuvantekijän sähköpostinimi.

Olen lukenut muistakin editointi- ja kuvatyökaluista. Tässä oli kuitenkin ne, joilla teet hyvää jälkeä nopeasti!

Ole rohkea! Astu visuaaliseen maailmaan!

2 thoughts on “Kaikki rakastavat visuaalista sisältöä!

  1. Kiitos Johanna vinkistä! Pabloa pitää ehdottomasti kokeilla lähiakoina. Canva on hyvä esimerkiksi visuaalisen CV:n ja kutsukortien teossa. Olen tehnyt sillä ilmoituksiakin. Joskus on pieniä toimintahäiriöitä eikä kuvaa saa tulostettua sellaisena, miltä se sovelluksessa näyttää. Helppari auttaa melko nopeasti niissä tapauksissa, Suosittelen sitä kuitenkin lämpimästi,jos et ole alan asiantuntija ja haluat kevyellä ja jopa maksuttomilla palikoilla luoda uutta ilmetta esityksiisi,

    • Kiitos Anne kommentista. Hauska kuulla, että olet jo testannut Canvaa. Uskon, että pidät Pablosta. Se on niin näppärä – suunnittelijat ovat miettineet mitä ihmiset toivovat: nopsaa, hyvää kuvatyökalua 🙂

Comments are closed.