Sosiaalisen median ja sosiaalisen liiketoiminnan ennuste 2016

Niinpä on jälleen yksi vuosi hurahtanut ohi vauhdikkaasti! Samalla, kun valmennan asiakkaitani sosiaalisen median ja sosiaalisen liiketoiminnan menestyksellisessä hyödyntämisessä, tutkailen jatkuvasti mitä Suomessa ja muualla maailmassa kirjoitetaan ja ennustetaan ensi vuodelle. Suosittelen seuraamaan mm Fast Companya, Bryan Krameria, Simply Measuredia ja Social Media Todayta .

Sosiaalinen media, jota voisi kutsua myös monisuuntaisiksi viestintäkanaviksi, on osa monen arkea, niin töissä kuin vapaa-aikana. Uskon, että ensi vuonna yhä useampi suomalainen organisaatio ryhtyy tutustumaan sosiaalisen median, blogien ja videoiden tarjoamiin mahdollisuuksiin. Globaalisti somekanavien käyttäjiä on jo yli 2 miljardia ja kasvunäkymät ovat jopa 25%.

Tänä vuonna monet organisaatiot Suomessa ovat ottaneet ensimmäiset some-askeleet (ryhtyneet twiittaamaan tai innostuneet aktiivisesta keskustelusta ja asiakkaiden auttamisesta LinkedInissä) tai nousseet 2-5 vuoden kevyen somettamisen jälkeen seuraavalle tasolle ja luoneet sosiaalisen työyhteisön, jonka henkilöstö on sitoutunut työnantajansa arvoihin ja tavoitteisiin. Osa suomalaisista yrityksistä ovat jo tutustuneet sosiaaliseen liiketoimintaan ja muuttavat hyvää vauhtia vanhoja toimintatapojaan sosiaalisen aikakauden edellyttämälle tasolle. Ensi vuonna yhä useampi organisaatio tutustuu sosiaaliseen liiketoimintaan, luultavasti myynti- ja markkinointikärki edellä.

Sosiaalisessa liiketoiminnassa perinteiset funktiot toimivat uudella tavalla ja uusissa kanavissa. Sähköposti ja kylmät soitot jäävät vähitellen unholaan. Sosiaalista asiakaspalvelua tarjotaan Suomessa jo monessa liitossa, järjestössä ja yrityksessä. Positiivinen yllätys oli tässä kuussa nähdä ja kokea pankki- ja vakuutusalan energinen someaspatoiminta. Uskon, että vuonna 2016 yhä useampi organisaatio perustaa someaspan, ymmärtäessään sen suuren tärkeyden asiakassuhteisiin, uusasiakashankintaan ja mahdollisuuden vaikuttaa organisaation menestykseen monipuolisesti.

Sosiaalinen markkinointi on ollut globaalisti koko vuoden 2015 kuuma puheenaihe. Toiset näkevät sen mahdollisuutena uudenlaiseen ja menestykselliseen vuorovaikutukseen asiakkaiden ja prospektien kanssa, kun toiset näkevät sen vanhan teollisen aikakauden massamarkkinointimahdollisuutena uusissa kanavissa. Parhaassa sosiaalisessa markkinoinnissa huomioidaan asiakas ja ihmisiä houkutellaan mielenkiintoisella ja innostavalla sisällöllä sosiaaliseen keskusteluun, organisaation somekanaviin, tapahtumiin ja verkkosivuille. Sosiaalinen markkinointi tulee kasvamaan vuonna 2016. Tulemme näkemään niin ihastuttavaa, innostavaa ja innovatiivista sosiaalista markkinointia (menestystekijä) kuin ärsyttävää massamarkkinointia. Toivon, että näemme Suomessa jo ensi vuonna enemmän vaikuttamarkkinointia (Inluencer Marketing), jossa tavoitellaan sosiaalisia vaikuttajia sosiaalisen median kanavissa. Tämä on vahva trendi Yhdysvalloissa.

Mainonta somekanavissa kannattaa suunnitella huolella. Hyvin kohdistettu mainonta valituille kohderyhmille voi tuottaa positiivista reaktiota, kun taas huonosti kohdistettu (massa) mainonta ihmisten omiin somekanaviin herättää useimmiten ärtymystä. Mainonnan määrä somessa tulee kasvamaan ensi vuonna, niin hyvässä kuin pahassa.

Kun sisältö on suunniteltu fiksusti, voit saada asiakkaan ostamaan suoraan somekanavastasi. Pinterest ja Instagram tarjoavat “Buy” ja “Shop Now” -palvelua, joiden avulla ihmiset voivat klikkaamalla ryhtyä shoppailemaan. Sosiaalinen shoppailu tulee olemaan yksi vuoden 2016 trendeistä. Moni haluaa testata sitä, moni haluaa tarjota sitä, ja osa tulee tekemään siitä uuden menestystekijän liiketoimintaansa.

Sosiaalinen liiketoiminta tuo mukanaan sosiaalisen toiminnan mittauksen ja analysoinnin. Harva organisaatio mittaa ja analysoi sosiaalista toimintaansa Suomessa. Yhdysvalloissa Social ROI on monelle yhtä tuttua analysointi- ja mittaustyötä, kuin sijoitetun pääoman tuotto perinteisessä liiketoiminnassa. Social Intelligence on tiedon hyödyntämistä sosiaalisessa toiminnassa. Tiedon hyödyntäminen tulee kasvamaan taatusti vuonna 2016. Tieto on valtaa. Myös somessa. Näistä kahdesta kasvavasta trendistä, tai oikeastaan uudenlaisesta toimintatavasta, ilahtuvat niin Simply Measured, Rival IQ, Socialbakers, Crowdbooster, Sprout Social kuin M-Brain ja iProsepct (jotka toimivat myös Suomessa).

Perinteinen myyntitapa väistyy yhä useammassa yrityksessä sosiaalisen myynnin tieltä. Forbes.com kertoo, että 79% myyjistä, jotka hyödyntävät sosiaalista mediaa työssään, menestyvät muita myyjiä paremmin. Myyjät ovat yhä enemmän niissä kanavissa, joissa asiakkaat ja prospektit ovat. Näissä somekanavissa sosiaalinen myyjä palvelee asiakaslähtöisesti, eli kuuntelee ja on avuksi. Kylmät soitot vähenevät. Ihmiset haluavat itse valita milloin heihin ollaan yhteydessä ja miten heihin ollaan yhteydessä. Tulemme näkemään uusia sosiaalisia myyjiä vuonna 2016, myös Suomessa. Valmennuksia on toivottu koko vuoden 2015 ja lisää sosiaalisen myynnin valmentajia ilmestyy kuvioihin muun muassa Twitterissä ja LinkedInissä.

Rekrytointi on muuttunut tänä vuonna yhä useammassa organisaatiossa sosiaaliseksi rekrytoinniksi, jossa hyödynnetään esimerkiksi Twitteriä, Instagramia, LinkedIniä ja YouTubea. Tämä trendi jatkuu varmasti. Työntekijöitä ei välttämättä enää tavoita perinteisin keinoin, oli sitten kyse nuorista tai keski-ikäisistä ihmisistä. Rekrytoijan täytyy olla siellä missä ihmiset ovat ja ihmiset ovat sosiaalisen median kanavissa.

Sosiaalisia johtajia syntyy vähitellen kuin sieniä sateella, mikä on ilahduttavaa. Vanhan ajan siilot ja norsunluutornit jäävät vähitellen historiaan, kun johtajat huomaavat sosiaalisen johtajuuden tarpeen ja monet positiiviset mahdollisuudet. Sosiaalisia johtajia tarvitaan, jotta näemme enemmän sosiaalisia työyhteisöjä, joissa työntekijät ovat motivoituneita ja tehokkaita. Myös sosiaalinen liiketoiminta tarvitsee modernin sosiaalisen johtajan, joka kannustaa, motivoi ja innostaa omalla erinomaisella esimerkillään. Lue lisää kirjasta On Aika Muuttua.

Ansaittu media on paras media. Tämä pätee myös somessa. Sosiaalinen ansaittu media on parasta mitä voit saavuttaa. Tuota niin hyvää (hauskaa, rohkeaa, innostavaa ja visuaalista) sisältöä, että ihmiset haluavat jakaa sitä omille verkostoilleen. Tavoitat satojatuhansia ihmisiä nopeasti ja ketterästi, kun fokusoit erinomaiseen sisällöntuotantoon. Tällä tavoin tavoitat myös median huomion sosiaalisella aikakaudella.

Sosiaalisen median kanavista uskon, että Twitter pitää paikkansa erinomaisena vuorovaikutus-, vaikuttavuus- ja verkostoitumiskanavana, jossa tietoa voi jakaa ja löytää jopa muutamassa sekunnissa.

Periscope

Twitterin tarjoama Periscope on nyt monen huulilla ja testikäytössä. Video tulee olemaan ensi vuonna yhä enemmän käytetty viestintämuoto, niin sisäisessä kuin ulkoisessa organisaatioviestinnässä, oli sitten kyse Periscopesta, Meerkatista, YouTubesta, Facebook Live Videosta tai Snapchatista. Kannattaa myös tutustua Blab video chatpalveluun. Blabissa neljä ihmistä voi osallistua videochattiin, jota muut ihmiset voivat seurata ja kommentoida. Blab kehittyy kovaa vauhtia ja tarjoaa jo nyt mahdollisuuden nähdä missä päin maailmaa osallistujat ovat.

Yammer lienee tämän hetken käytetyin sisäisen viestinnän työkalu. Ensi vuonna sen tilalle voi tulla Slack, Facebook Work (testivaiheessa) tai Convo.

Brändilähettiläät

Rakkaalla lapsella on monta nimeä… Tänä vuonna olen lukenut työntekijälähettilyydestä, aidoista brändilähettiläistä sekä sosiaalisista työntekijöistä. Kutsuipa uutta toimintatapaa millä nimellä tahansa, on tärkeintä muistaa asiakaslähtöisyys. Jos pyydät työntekijöitä jakamaan markkinoinnin tuottamia valmiita mainosviestejä omiin somekanaviinsa, et ajattele työntekijääsi etkä asiakkaita – ajattelet teollisen aikakauden tapaan ja teet niin kuin sinulle on nopeinta tehdä. Mutta, tärkeintähän ei ole se, miten nopeasti voit spämmätä ihmisten somekanavat täyteen mainosviestejä, vaan se, miten upeasti palvelet, kuuntelet ja autat ihmisiä heidän toivomallaan tavalla. Työntekijäsi henkilökohtaiset verkostot natisevat liitoksissaan ja väki vähenee niissä yllättävän nopeaakin vauhtia, jos kanavissa jaetaan kiinnostavan oman sisällön sijaan valmiita mainostekstejä. Tavoitteesi on menestyä – toimi siksi menestykseen ohjaavalla tavalla. Vuonna 2016 yhä useampi suomalainen organisaatio kiinnostuu aidoista brändilähettiläistä ja sosiaalisista työntekijöistä. Sen huomaa kysynnän kasvusta ja monista valmennustoiveista.

Blogit ovat jo monelle tuttu viestintä- ja vuorovaikutuskanava. Blogeja seurataan ja niistä pidetään, kun sisältö on innostavaa, rohkeaa ja yllättävää. Videomuotoinen vloggaus kasvaa ensi vuonna varmasti myös Suomessa, kun video viestintämuotona lyö muutenkin läpi. Toiset osaavat kirjoittaa innostavasti, toiset innostuvat videoviestinnästä. Vuonna 2016 näemme uusi vlogeja ja kenties jotain aivan uutta… kenties näemme sivustoja, joissa on videoita monessa eri muodossa: YouTube, Periscope, Vine, Snapchat, Meerkat jne

Uskon, että asiakaskokemus ja vuorovaikutteinen viestintä nousevat yhä tärkeämpään rooliin, niin kuin niiden kuulukin nousta. 🙂

Sitten on toki vielä digimaailma. Siitä jään innolla odottamaan digiasiantuntijoiden ennusteita ensi vuodelle. Sen verran voin itse ennustaa, että modernit, responsiiviset ja käyttäjäystävälliset verkkosivut ja verkkokaupat ovat menestyksen pohja ja yhä useampi organisaatio työstää ensi vuonna uudet verkkosivut ja yhä useampi luo verkkokaupan, jossa asiakkaan on helppo käydä ostoksilla 24/7.

engagement is the key

engagement is the key