Keskustelin sosiaalisesta johtajuudesta Matti Vesalan kanssa. Matti on toiminut muun muassa johtotehtävissä Tieto Oyj:llä ja johdon valmentajana Adarella. Nyt hän toimii Business Executive -roolissa Sofigatella.
Se mikä kiinnitti ensimmäisenä huomioni Matin Twitter biossa, eli profiilitekstissä, oli:
I love to lead and I lead with love.
Ihminen ja johtaja, joka esittelee itsensä näin, on varmasti kiinnostunut johtamisesta. Olen tutustunut Mattiin Twitterin ja LinkedInin avulla. Seuraan myös hänen johtajuusblogiaan osoitteessa mattivesala.blogspot.com
Matista huokuu niin twiiteissä, blogissa kuin haastattelussa innostuneisuus, muiden arvostus ja positiivisuus.
Kysyin Matilta mitä sosiaalinen johtajuus on hänelle.
”Sosiaalinen johtajuus on minulle luonnollinen tapa johtaa. Olen pyrkinyt johtamistyössäni aina hyödyntämään monipuolista viestintää. Näin, että sosiaaliselle johtamiselle on suuri tarve. Halusin löytää virtuaaliset tilat, joiden avulla tavoittaa johtamani ihmiset, olivat he sitten Suomessa tai ulkomailla. Kun sosiaalinen media ja työkalut yleistyivät, otin niitä innokkaasti päivittäiseen käyttöön”, Matti kertoo.
Matin mielestä sosiaaliseksi johtajaksi suuntaava ihminen tarvitsee uskallusta julkaista, avoimuutta jakaa ja uteliaisuutta verkostoitua.
”Myös kiinnostus verkon ja sosiaalisen median teknologiaa ja ekosysteemejä kohtaan on tärkeää. Joskus fokuksen suuntaaminen näihin voi tarkoittaa isojakin muutoksia johtajan arjessa. Toisaalta tässä auttavat verkostot, jotka ohjaavat, kuin flipper – tökkivät oikeaan suuntaan. Myös aktiivisen keskustelun kautta ja seuraamalla SomeMajakoita, oppii nopeasti tarvittavat taidot”, Matti vinkkaa.
Lue lisää Matti Vesalan ja muiden upeiden haastattelemieni johtajien ajatuksista syksyllä ilmestyvässä kirjassa On Aika Muuttua. Tarjolla on roppakaupalla erinomaisia vinkkejä.