Tee sinäkin Ponsset – uudista ajattelutapasi, ole rohkea, hyödynnä sosiaalista mediaa ja videon voimaa – ja voitat.
YouTube-videokutsussa (Ponsse North America Scorpion Demo 2014 Invite) yhtiön Pohjois-Amerikan johtaja Pekka Ruuskanen seikkailee ilman paitaa Ponssen brändiväreihin maalattuna. Ruuskasella on päässään juuston pala, lippalakki ja pottakypärä.
WILD FINN
Videossa ei ole päätä eikä häntää, mutta se ei tunnu kohdeyleisöä haittaavan. Videota on katsottu yli 79 800 kertaa, mikä on metsäkoneyhtiölle paljon. Ruuskasen mukaan video tehtiin yksityiskohtia myöten tietylle kohderyhmälle eli amerikkalaisille metsäkoneurakoitsijoille.
”He tietävät Ponssen tarinan, ymmärtävät jutun juonen ja sisäpiirivitsit, kuten olutpullon avaamisen kilpailevan yrityksen eläintunnuksen takapuolesta.”
Kutsu poiki elokuun 2014 alussa Wisconsinin osavaltiossa järjestettyyn lanseeraustilaisuuteen yli tuhat osallistujaa.
”Se on tuplasti enemmän urakoitsijoita kuin normaalisti”, Ruuskanen kertoo.
Vielä tyytyväisempi Ruuskanen on kauppojen määrään, joita tilaisuus poiki.
”Pohjois-Amerikan uudet koneet myytiin Scorpionien ja muiden mallien osalta loppuun kahdessa viikossa.“
ps. eivätkä Ponssen tuotevideotkaan jää huomioitta. Esim tätä metsäkonevideota on katsottu jo yli 1 348 400 kertaa!