Ethän ole tiukka este muutokselle ja kehitykselle

Teollinen Aikakausi alkoi aikoina, kun muun muassa Ford ryhtyi tuottamaan autoja liukuhihnalla.

Teolliseen Aikakauteen kuului muun muassa vahva hierarkia, sisäiset siilot, viestinnän yksisuuntainen taival ja henkilöstön tiukka kontrolli. Asiakkaille ja medialle viestitettiin vain sitä mitä haluttiin, siellä missä haluttiin, miettimättä kohderyhmän toiveita.

Hierarkia

Teollinen Aikakausi on kuopattu. Tilalle on syntynyt Sosiaalinen Aikakausi. Se syntyi ihmisten tarpeista kehittyä ja olla sosiaalisempia. Sosiaalisen Median synnyttyä ja kasvettua, on myös tarve organisaatioiden toimintatapojen muutokselle kasvanut.

Muutos on aina monille pelottava mörkö. Oma tontti halutaan usein pitää sellaisena kuin se on aina ollut. Tutuista toimintatavoista ei haluta luopua. Kontrollista ei haluta luopua. Yllättävän monet organisaatiot toimivat edelleen Teollisen Aikakauden tavoin, koska toimintatapojen muutoksesta päättävät ihmiset ovat muutosvastarintaisia. Henkilö voi olla johtaja, päällikkö tai sihteeri. Tittelillä ei ole väliä. Henkilö on saanut tehtäväkseen tutustua Sosiaaliseen Mediaan organisaation kehityksen vuoksi, mutta hän ei ole innostunut, avoin tai rohkea. Tällaisen henkilön ei pitäisi saada tehtäväksi niinkin tärkeää asiaa, kuin liiketoiminnan jatkumisen varmistaminen vielä viiden vuoden kuluttua.

Organisaatioiden päättäjät, jotka ummistavat silmänsä Sosiaalisen Aikakauden alkamiselta tai Sosiaalisen Median olemassaololta ja voimalta, eivät menesty enää viiden vuoden kuluttua – osa ei ole enää edes toiminnassa. Näiden organisaatioiden asiakkaat ja jäsenet ovat silloin siirtyneet kilpailijoille, jotka toimivat uuden ajan mukaan – inhimillisesti, avoimesti, sosiaalisesti, positiivisesti, rohkeasti ja vahvalla palveluasenteella.

Jos olet vanhan ajan portinvartija, tee muutos. Avaa silmät. Kuuntele. Avaa ovet Sosiaaliselle Aikakaudelle, niin kuin monet positiiviset, rohkeat ja avoimet organisaatioiden toiminnasta päättävät ihmiset tekevät ympärilläsi. Uskalla muuttua, uskalla kohdata uusi aikausi, joka ei katoa. Sosiaalinen Aikakausi on ympärillämme kaikkialla ja se tulee kehittymään huimaa vauhtia. Jollet tutustu sen vaatimiin toimintatapojen ja asenteiden muutoksiin, aiheutat hallaa organisaatiosi kehitykselle ja menestykselle.

Jos olet johtaja, varmistathan, että oikeat henkilöt vastaavat organisaationne tutustumisesta Sosiaaliseen Aikakauteen ja Sosiaaliseen Mediaan.

Jos tarvitset sparrausta tai valmennusta Sosiaalisen Aikakauden tai Sosiaalisen Median suhteen, on apu lähellä. Muun muassa minä autan, niin pienissä kuin suurissa tarpeissa.

Ole rohkea – ota selvää mitä kaikkea voit saavuttaa avaamalla ovet nykyaikaan ja menestykseen!