Sosiaalisen median voima mediasuhteissa

Vuosia sitten oli tapana palkata PR-toimisto hoitamaan kaikkia organisaation PR:ään, mediasuhteisiin ja lehdistötiedotteisiin liittyviä toimenpiteitä. PR-toimistolla oli hyvät ja vahvat suhteet toimittajiin.

Tilanne tänään on hieman eri. PR-toimistot ovat edelleen olemassa, heillä on edelleen hyvät mediasuhteet, mutta organisaatio voi myös itse rakentaa suhteita toimittajiin – muun muassa sosiaalisen median avulla. Tätä kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Toinen ei sulje pois toista.

Herra E ja toimittajat

Mediasuhteiden hoitamiseen on aina kuulunut tutkiminen

Tutustu toimittajiin, heidän toimintatapoihin ja toiveisiin. Toiset toimittajat toivovat esimerkiksi lehdistötiedotteita vain sähköpostitse, toiset taas vain yrityksen www-sivun kautta (valmis lomake). On myös niitä, joille sopii yhteydenotto mitä kanavaa pitkin vain (esimerkiksi Twitter, LinkedIn, sähköposti tai puhelin). Tutki, tutustu ja verkostoidu.

Kysy millä tavoin toimittaja toivoo lähestymistä ja missä kanavissa hänet tavoittaa parhaiten. Kommentoi artikkeleita, twiittejä, keskusteluja, blogeja jne. Mitä paremmin tunnet juuri sinun organisaatiollesi tärkeät mediat ja toimittajat, sen paremmin saat viestisi läpi mediassa.

julkaise online

Miten toimittajiin sitten tutustutaan?

Seuraa toimittajia sosiaalisen median kanavissa, blogeissa, www-sivuilla, lehtiartikkeleissa, tapahtumissa, haastatteluissa jne. Tutustu toimittajien kiinnostuksen kohteisiin – jopa harrastuksiin. Tuo itsesi esille positiiviseesti ainutlaatuisella tavalla ja saat luotua kontaktit nopeasti.

Seuraa samalla keskusteluja, jotka koskevat alaasi, organisaatiotasi, brändiäsi sekä kilpailijoitasi. Sosiaalisen median avulla hoidat tätä perinteistä tehtävää uudella, nopeammalla tavalla. Hanki tietoa alasi uusimmista trendeistä ja tutkimustuloksista. Ole ajan hermolla.

Ole aktiivinen, ole avoin, ole tavoitettavissa. Mitä paremmin sinut tunnetaan, sitä helpommin rakennat hyvät mediasuhteet. Älä ole kasvoton. 

Naissotatoimittajat

Miksi tämä prosessi toimii?

Koska toimittajat, niin kuin monet muutkin, haluavat olla tekemisissä ihmisten kanssa, joihin he luottavat, joista he pitävät ja joita he tuntevat edes jonkin verran. Ole siellä missä kohderyhmäsi on. Toimittajat ovat sosiaalisessa mediassa, joten ole sinäkin.

Tarjoa myös muuta kuin lehdistötiedotteita. Sisällytä blogisivullesi lisäarvoa antavien artikkelien lisäksi videoita, tilastoja, kuvia ja tutkimusraportteja. Tarjoa monipuolisesti.

Kohtele toimittajia niin kuin kotiisi kutsuttuja ystäviä – laita pöytä koreaksi!

Jordanian jälkiruoat houkuttelivat_4

Tässä muutama esimerkki miten hyödynnät sosiaalista mediaa mediasuhteiden rakentamisessa ja menestyksellisessä hoitamisessa. Tapoja on varmasti muitakin.

Jos sinulla on hyvä idea, jaa se kommenttina tähän kirjoitukseen tai vaikka Twitterissä tunnisteella #mediasuhteet.