Sosiaalisen median suunnittelu ja tuotanto on hyvä pitää yrityksen omissa hyppysissä. Miksi näin? Eikö monitaitoinen ja kekseliäs sosiaalisen median strategia/tuotantotoimisto ole se paras ja ainoa ratkaisu? Ei aina.
Voiko yrityksellä olla tarpeeksi resursseja hoitaa sosiaalisen median pakkaa ihan itse? Tottakai voi.
Asiakkaan sitouttaminen onnistuu aina parhaiten kun keskustelijana on tuotteen, palvelun tai alan ammattilainen. Harvoin pystyt valmentamaan ulkopuolisen konsultin niin hyvin, että hän hallitsee alasi, tuotteesi, palvelusi ja yrityksesi visiot ja arvot niin kuin sinä itse. Toki monet konsultit tekevät jopa erinomaista työtä, mutta se ei ole välttämättä samaa tasoa kuin yrityksen sisäisen ammattilaisen taso tietyissä asiantuntijatehtävissä. Kukaan ei voi esimerkiksi kirjoittaa yrityksen blogia niin kuin yrityksen oma innostunut asiantuntija.
Toki on osa-alueita, joihin kannattaa palkata esimerkiksi viestintä- tai somekonsultti. Tärkeintä on, että tiedostat mitä kaikkea yrityksen oma henkilökunta voi tehdä ja hoitaa.
Vuosia sitten, kun harva ymmärsi murto-osaakaan sosiaalisen median hyödyistä, alustoista ja mahdollisuuksista, oli viisasta ottaa konsulttitoimisto avuksi ihan kaikkeen. Nykyään yrityksissä on tietotaitoa ja kiinnostusta – ellei näkyvillä niin kuitenkin olemassa (teepä kysely henkilöstölle – tulet yllättymään siitä, kuinka moni osaa vaikka mitä tai on ainakin kiinnostunut oppimaan).
Hyödynnä yrityksen olemassa olevia resursseja, palkkaa some-ammattilainen ja hyödynnä konsulttitoimistojen tarjoamia palveluja, kun omat rahkeet eivät riitä.
Resurssien puute on suurin syy ulkoistaa sosiaalisen median suunnittelu ja some-kanavien hoitaminen. Ei haluta palkata, ei voida palkata tai ei haluta investoida juuri sosiaalisen median laajamittaiseen ymmärtämiseen ja oppimiseen. Tämä on kummallista. Sosiaalinen media koskettaa niin markkinointia, myyntiä, viestintää, asiakaspalvelua, liiketoiminnan kehitystä, brändiä kuin tuotekehitystä. Se koskettaa koko yritystä ja tulevien vuosien menestystä.
Olemme Suomessa monissa asioissa kehityksen kärjessä, mutta yhtä usein hitaita kuin etanat nappaamaan kiinni mitä parhaimmasta mahdollisuudesta kehittää liiketoimintaa uusin digitaalisin keinoin.
Sosiaalinen media on edelleen joillekin ihmisille, jotka istuvat jonkun yrityksen johdossa, jotain diibadaabaa. Tuntemattoman pelko iskee ja esittäytyy lamaantumisena ja joskus ylimielisyytenä. Mutta saako yrityksen johtaja olla ylimielinen? Ei minun mielestä. Johtajathan ovat vastuussa yrityksen kehityksestä. Johtajan kuuluu olla avoin muutoksille, kehitykselle ja rohkeudelle.
Viisas johtaja kuuntelee eri alojen ammattilaisia ja kokeilee rohkeasti uusia tuulia tavoitellessaan vahvaa ja kannattavaa pitkäntähtäimen menestystä.
Pikaopas untuvikolle: Sosiaalinen media tarjoaa vaikka mitä. Lue esimerkiksi “Somen pinnan alla” ja “Sisältömarkkinointi vs Somemarkkinointi”. Lisäksi saat blogissani tietoa Twitterin tarjoamista mahdollisuuksista. Kurkkaa Pinterest-sivuani ja saat hajun siitä kannattaisiko sinunkin perustaa oma Pinterest-sivu. Toimiva kriisiviestintä on äärettömän tärkeä asia ja sosiaalinen media on nykyään nopein väline laajaan tiedotukseen.
Nyt viimeistään kannattaa myös panostaa responsiivisiin verkkosivuihin, jollet jo ole sitä tehnyt.
Miten sitten toimia, jotta pääsisi menestykseen suuntaavan junan kyytiin ja nousisi kehityksen seuraavalle tasolle?
Palkkaa Community Manager (yhteisömanageri), jolla on vahvat tiedot ja ajatuksia tulevaisuuden suunnasta, sekä sosiaalisen median tuottaja tai vaikka kaksi (jos yritys on suuri ja kanavat monet). Myös asiantunteva valmentaja / konsultti päiväksi tai pariksi on hyvä idea. Harva kun osaa vielä kaiken Twitteristä, Pinterestistä, LinkedInistä, YouTubesta, Google+:sta tai Instagramista.
Kun etenet, tee niinkuin esimerkiksi menestyksekäs ja fiksu NIKE, eli perusta sosiaalisen median tiimi. Se kannattaa. Panosta nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, myös tässä asiassa.
Perinteisiä myyntitiimejä on pilvin pimein Suomessa, kun edelläkävijät hölkkäävät hyvää vauhtia jo aivan toisella polulla. Sosiaalisen median ammattilainen on usein myös myyjä, parhaimmasta päästä. Lisäksi hän hallitsee usein muun muassa myös yritysmielikuvan ylläpitämisen, viestintäniksit ja asiakaspalvelun parhaat keinot.
Pidä toki väylät ja keskustelut auki sosiaalisen median valmennus- ja tuotantotoimistoihin, koska tulet tarvitsemaan apua aina silloin tällöin (strategiatyöhön, uuden kanavan oppimiseen tai vaikka kampanjan toteuttamiseen). Ulkopuolisen näkemykset pari kertaa vuodessa piristävät ja pitävät yrityksen päättäjien ajatukset avoimina, rohkeina ja terävinä.
Jalka pois jarrulta ja suuntaa kohti parempaa menestystä – nykyaikaisin digitaalisin välinein.